2017-06-10

Kesäimellyksiä

Toukokuun lopussa, kesäkuun alussa on muutaman mittainen viikon tainomainen jakso Suomen lyhyessä kesässä kun kaikki on vihreää, on ehkä jopa vähän lämmintä eikä ole itikat kuvaajaparan kimpussa. Tältä kesältä tuo jakso loppui eilen — OFF-suihkepullo tyhjeni illalla puoliksi ihan vaan rantakiviä kuvaillessa. Saatanan itikat, noita ilmestyi miljoonittain melkeinpä yhdessä yössä. Kuvausrauhaa edistävien olosuhteiden lisäksi on etsivälle tarjolla vielä jotain nättiä: koivut ovat juuri puhjenneet lehteen. Koivun lehdet ovat tuoreina melko kellertäviä ja läpikuultavampia kuin myöhemmin kesällä. Varsinkin auringon paistaessa koivumetsän läpi, ovat värit parhaillaan todella herkulliset eikä myöhemmän kesän suuri ilmankosteus haittaa vielä telekuvaamista (vaikka se yöllä kyllä hyvältä näyttääkin, kieltämättä).

Auringonlaskun viime säteissä paistattelevaa koivumetsää Mutkitteleva polku harjun laella

Tämän kuvaparin parempi puolisko ei siis ole otettu ruskan aikaan, vaan tuossa toukokuun viimeisellä viikolla. Auringon viime säteet paistavat vielä tuolta sivulta koivun ylimpiin latvuksiin ja tekevät maisemaan kivan väriliu'n latvojen tulisesta oranssista tuoreeseen vihreyteen. Juuri näitä kuvia varten kävin noita Siilin horisonttimestoja ihmettelemässä, pitää kuvata korkealta ja useimmiten kaukaa.

Koivuja, koivuja, koivuja

Sitten vähän klassisempaan aiheeseen, nimittäin rantakiviin ja auringonlaskun suuntaan liukuviin pilviin. Tunnustan heti, ostin 15-millisen Irixen ja siihen melkein mustan harmaasuotimen kokolailla näitä kiviä silmällä pitäen. Joten rantakiviä tulee nyt koko rahan edestä ja takaa.

Auringonlasku Pikku-Sulkavalla

Pilvien liike tarkoittaa ilman liikettä, tarkoittaa melkein poikkeuksetta veden pinnan liikettä. Rantakivien (ja laitureiden, ja muun liikkumattoman) vankkumaton suosio vuodesta toiseen maisemakuvauksen genressä voidaan varmaan johtaa kivien ja maitomaisen veden kontrastiin. Ja kyllähän se kieltämättä kivalta näyttää vaikka mieleen tulee kulahtanut vertauskuva miljoonasta kärpäsestä. Savon pikkujärvien onnettomaan läpinäkyvyyteen ja ruskeaan väriin yhdistettynä pitkän valotusajan tulos ei kuitenkaan aina, varmaan useimmiten, miellytä silmää; varsinkin jos käy niin että auringonlaskun värit jäävät pilvien peiton takia sinisenharmaaseen ja harmaansiniseen.

Tuulinen kesäilta Pikku-Sulkavan rannalla

Halutessaan kuvaajien mielestä taianomaisia kiviä voi koristella vaikka isommilla käkkäräoksilla (tai luurangoilla).

Koivunoksa rantakiven päällä

Jos vastarannan tuijottelu käy tylsäksi, pääsee siitäkin eroon. 90% ajastahan siellä on vain kesämökkien rivistöjä ja/tai puupeltoa. Ei kuitenkaan kannata rantsusta poistua liian aikaiseen, usein käy niin että jo kauan aikaa sitten horisonttiin vajonnut Aurinko intoutuu valaisemaan auringonlaskun suunnassa olevien pilvien alapintoja ja väriloisto on useimmiten näkemisen arvoinen. Tämä ja edellinen risukivikuva on samalta illalta melkein peräjälkeen, eipä uskoisi.

Käkkäräoksa rantakivellä

Jos ei yksi käkkärä riitä täyttämään kuva-alaa tehokkaasti, entäs kaksi? Jos tuulen suunta on sopiva, saa pilvien ja risujen pakopisteistä kivan komplementin toisilleen. Jos tuulen nopeus on juuri kohdillaan, liukuvat pilvet taivaalla, mutta veden pinta pysyy melkein peilimäisenä. Tämä on ehkä harvinaisin kombo näistä auringonlaskuyhdistelmistä, liikkuvat pilvet yleensä tarkoittaa tuulenvirettä joka sitten tekee veden pinnasta maitomaista.

Rantakivellä lekottelevat oksat

Rauhallinen kesäilta rannalla

Kolmaskin vaihtoehto on olemassa: mikään ei liiku. Veden äärellä tämä tarkoittaa taivaan tuplautumista, ja kun taivas auringonlaskun tai -nousun (yleensä nousun, kesällä tuuli usein rauhoittuu yöksi) aikaan on tulessa, niin kyllä minä sen horisontin keskelle kuvaa viskaan, vaikka jokainen julkaistu "näin otat hyviä perhealbumikuvia" -kirja näin kieltää tekemästä. Arkipäivän anarkiaa. Ja kun kaikki pysyy paikallaan, ei tarvitse suotimiakaan, säästyypä rutosti aikaa.

Auringonnousu Siilinjärvellä

Sarastus

Softavinkki: PixelFixer-pikkuohjelmalla voi kameran raakakuvia pinota keskiarvoistamista varten. Useista kymmenistä, tai vaikka sadoista, lyhemmistä valotuksista saa näin yhden pitkää valotusta vastaavan. Ja tuloksena on raw-kuva (vaikka NEF, tai CR2, tai mitä se kamera nyt tuottikaan), ilman yhtään ylimääräistä säätöä. Ei kohinaa, ei kuumia pikseleitä, ei ihmettelyä suotimen tekemän vinjetoinnin kanssa. Harmi etten tiennyt softasta vasta kuin ihan äskettäin, olisi säästynyt Photoshopin, Imagemagickin, ImageJ:n ja monen muun kanssa pinoamiselta. Lisäksi voi tehdä darkkivähennyksiä ja flättikorjauksia, oikea pikselinnäpertäjän monitoimityökalu.

Tällä metodilla on tehty nämä kaksi viimeistä kuvaa sekä tuo tuplakäkkäräkuva tuossa ylempänä — pinossa on kuvia melkein sadasta kahteen sataan. Eipä tämäkään metodi täydellinen ole. Alivalottuneita kuvia pinotessa tulevat vastaan 14-bittisen raakakuvatiedoston rajat nopeasti, kuvissa varjot posterisoituvat nopeasti valotusta nostaessa. Mutta jos valotus on kohdillaan, on jälki parempaa kuin yhdellä pitkällä valotuksella koskaan.

Laituri ja kesäaamu

Vene laiturissa

0 comments:

Lähetä kommentti